lauantai 11. heinäkuuta 2015

Hevosleiri: Perjantai

Vehmaan tallin leiri 22.6-26.6.2015, Juva

Perjantai 26.6.2015
Perjantai aamu oli kuten muutkin, se poikkesi ainoastaan siten, että se olisi viimeinen aamu kun heräisimme leirillä. Aamupalan jälkeen haettiin heppoja muistaakseni laitsalta (?). Perjantaista ei nimittäin ole kirjoitettuna miulla sellaista pitkää pätkää, sillä en muistanut kirjoittaa :D Enkä kyllä muista, kenet hain laitsalta, mutta en ainakaan ratsastanut kellään! Sitten olikin päivän ensimmäisen (ja viimeisen!) tunnin aika. Itse menin sillä tunnilla Digillä, ja tykkäsin kyllä tosi paljon! Tunnilla me tehtiin paljon voltteja, ja laukattiin hirmuisesti!


Sohvin taidekuva!












Mentiin tunnilla sellaista tehtävää molempiin suuntiin, että tallin päädyssä lyhyellä sivulla oli kolme puomia, joitten yli ravattiin, sitten nostettiin laukka pitkän sivun puolessä välissä ja laukattiin toisen pitkän sivun puoleen väliin josta taas hiljennettiin raviin ja mentiin uudestaan.

 Kun meidän tuntimme loppui, oli vuorossa toisen ryhmän tunti, jota sitten valokuvasin. Kun se tunti loppui, aloitettiin heti leirikisat. Tarkoitus oli miun mennä Digillä, mutta kun Sohvi sillä ensimmäisenä yritti, ei Digi suostunut yksin menemään kentällä, joten sainkin kisapollekseni Lekun.

Kisoissa piti mennä sellainen rata. Ensin oli tervehdys, jonka jälkeen piti mennä pujottelu, sitten pysähdys ja voltti. ja viimeiseksi vielä ravata keventäen, hypätä pieni este kevyessä istunnassa ja ratsastaa maaliin. Itse en ole kisa ihmisiä, joten tällaiset leirikisat sopivat miulle oikein hyvin!

Tässä kisan yksi tuomareista, Tassu <3








Kun kisat oli pidetty, oli viimeisen aterian vuoro, jonka jälkeen vietiin hepat laitsalle (enkä kyllä muista veinkö jonkun :D). Tämän jälkeen oli tallinomistaja ostanut meille hirmusen kasan herkkuja, ja niillä sitten herkuteltiin! Herkuttelun jälkeen oli vapaata aikaa, jonka aikana taidettiin pakata. Sitten tulikin leiriohjaajamme ja leiriavustajamme jakamaan palkintoja ja kertomaan kilpailuiden tuloksia. Meillähän oli ollut leiriolympialaiset, joissa meillä oli kaksi joukkuetta. Olympialaisissa tuli tasapeli! Myös tietokilpailun voittajat paljastettiin, ja me "isot" voitettiin! Ei tainnnut mennä kuin yksi tai kaksi kymmenstä väärin! Myös leirikisojen tulokset kuultiin, ja itse tulin neljänneksi Lekun kanssa! Ei sillä, kaikki saivat samanlaiset vihreät ruusukkeet. Oli muuten miun ensimmäinen ruusuke! :D Kun palkinnot oli jaettu, saatiin vielä laput, joihin piti kirjoittaa oma nimi, ja sitten laitettiin laput kiertämään ja kaikki kirjoittivat kaikkien lappuun jotain positiivisiä asioita. Sitten olikin aika vaihtaa vielä viimeisetkin puhelinnumerot, halata kaikkia ja suunnata nokka kotia kohti!

Kiitos kaikille ihanasta leiristä! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun luit postauksen! Toivottavasti kommentoit mielipiteesi postauksesta!

YLEISTÄ
♥ Siiri, suomenpystykorva/lapinporokoira/labradorinnoutaja, s. 29.1.2012
♥Minä (Vilma Kotro), s. 6.6.2001
♥Kamerani, Canon EOS 600D

Huomioithan, että kommentti tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen!