sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Dumbon kanssa puistossa

Moikka! Vieläkö muistatte Murun? Sen pienen pienen leikkisän ajokoiran pennun? No tämä ajokoiran pentu on muuten kasvanut aivan hurjasti! Eilen lauantaina pakattiin autoon taas Siiri ja mukaan otettiin myöskin Henna, ja lähdettiin mummolaan. Napattiinkin heti ekaksi molemmat koirat hihnoihin ja lähdettiin ensimmäistä kertaa yhdessä koirapuistoa kohti. Nyt varmastikin mietitte otsikkoa, kuka on Dumbo? No, Dumbo on Muru, ja näistä seuraavista kuvista tulette kyllä huomaamaan miksi!

1.
2. Olenko ainoa, jonka mielestä Dumbo näyttää tässä aivan bassetilta?
3. Ja vauhtia riitti tällä kaksikolla!
4.
5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.Onkohan tuolla koiralla kaikki ihan okei?

15.

16.

17.

18.

19.

20.

21.

22.

23.

24.

25.

26.

27.

28.

29.

30.

31.

32.

33.

34.

35.

36.
Mikä oli lempparikuvasi?

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Ensilumi on täällä!

Moikka! Eilen jo instagramiinkin päivittelin, että meillä satoi eilen päivällä ensilumi! Miä olin jo ihan innoissani kuten oli myös Siirikin. Valitettavasti kuitenkin itse olen viettänyt syysloman sairastaen, joten itselläni ei asiaa ulos Siirin kanssa leikkimään ollut. Mutta onneksi kuitenkin itselläni on pikkuveli, joka osaa käyttää kameraani aivan mainiosti. Ei muuta kuin veljelle kamera käteen ja koiran kanssa pihalle! Näin siis sain nämä muutamat kuvat tänne blogiinkin. Tässä siis Siirin reaktiot ensilumeen!







PS. Ei tuo koira pitkiä aikoja jaksa ulkona olla kylmässä, tassuja paleltaa niin pitää päästä miun kanssa tänne sängynpohjalle lämmittelemään!

lauantai 22. lokakuuta 2016

Kehitymistä kuvaajana?

Moikka ♥ . Kun sain ensimmäisen (ja nykyisen) järjestelmä kamerani, olin sitä mieltä ettei sillä voi saada huonoja kuvia. No, nyt muutama vuosi ja monta tuhatta valokuvaa jälkeen päin olen erimieltä. Saadessani kamerani räpsin vain kuvia, en ajatellut yhtään taustaa, tarkennuksia, kuvan kohteisen asettelua... Saatikka minkään näköistä muokkausta. Nykyisin olen tietystikin panostanutkin paljon parempaan objektiiviin, mikä kyllä auttaa hyvien kuvien saamisessa, mutta silti. Olen viimeisen vuoden aikana esimerkiksi ottanut kuvat tuttavastamme ja hänen vauvastaan, kylämme kesäteatterin viralliset kuvat sekä ollut myös tätini häissä kameran kanssa roikkumassa pyynnöstä. Erityisen ylpeä olen ollut ottamistani syyskuvista, joiden ottaminen ja muokkaaminen onnistui mielestäni aika hyvin ja kuvista tuli oikein kivan näköisiä. Tietysti parantamisen varaa on ja paljon, aina katselee niiden oikeiden ammattikuvaajien ottamia valokuvia ja haaveilee siitä, että joku päivä itsekin osaa ottaa sellaisia kuvia. Mitä mieltä te olette, olenko minä kehittynyt valokuvaajana?

Vasemmalla puolella on kuva jonka olen ottanut blogin alkuaikoina, oikealla taas kuva jonka olen ottanut tänä syksynä.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Tulossa kesällä 2017...

...VUOHILEIRI!

Nyt olisi pitkästä aikaa postausta meidän Vilkkaat sorkat yritykseemme liittyen! Varmastikin jo huomasitte aiheen heti postauksen otsikosta ja alusta. Lisäksi jos olet tykännnyt meidän facebook sivustamme olet jo tietoinen asiasta. Me tosiaankin järjestämme ihan ensimmäisen vuohileirimme ensi kesänä!

Ennenkuin rupean sen enempää kertomaan teille leiristä haluan mainita, että leirit eivät ole siis vielä myynnissä vaan tulevat myyntiin marraskuun alussa! Joten jos nyt tämän postauksen jälkeen olet kiinnostunut tulemaan leirillemme, olehan valmiina varaamaan paikkasi.

Leiri on tarkoitettu yli 10- vuotiaille, vuohista kiinnostuneille lapsille. Leiri kestää kolme päivää ja leirin tarkka ajankohta selviää sen tullessa myyntiin. Leirillä olisi ohjelmassa mm. vuohiagilityä, maastoesteiden ylittämistä, agilityradan rakentamista jne. Kaikkea mukavaa vuohipuuhaa siis! Leirille tultaessa sinulla ei tarvitse olla minkään näköistä vuohikokemusta sillä  leirillä myös opimme perustietoa vuohista. 

Leirin tarkemmat tiedot, ajankohta sekä hinta tulevat siis marraskuun alussa yrityksemme nettisivuille Vilkkaat sorkat. 

Miltä tällainen leiri kuulostaa teistä?