keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Juhannuksena mökillä

Moikka! Lähdettiin juhannus lauantaina päiväksi mökille kesän ensimmäistä kertaa sukulaisia moikkaamaan. Siiri pääsi tietystikin mukaan, ja siellä vastassa olikin sekä vanha tuttu Siru että vähän uudempi tuttavuus Haru! Päivä menikin mukavasti sukulaisten ja koirien kanssa syöden, jutellen, uiden ja pelaten. Siirin ja Harunkin välinen ystävyys meni myös ihan hyvin, aina silloin kun ei ollut ruoka tai minä lähellä. Siiri ei nimittäin siedä että joku toinen koira tulee joko miun tai ruokansa lähelle... Mutta niistäkin selvittiin, ja Siirikin rauhottui lopulta Sirun tarhaan pötköttelemään.


Siru 

Haru 












Sellainen oli meidän juhannus! Mitä te teitte juhannuksena?

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Uuteen nousuun

Blogi on ollut nyt keväällä ja kesän alussa hieman heitteillä, ja nyt ajattelin että siihen täytyy saada muutos! Nyt en voi tekosyynäkään käyttää ettei aikaa blogeille ole, vaan nyt sitä aikaa riittää! Mutta ideat... Niitä ei vielä ole. Joten nyt kaikki teidän ideanne tuonne kommenttiboxiin jotta saadaan tämä blogi uuteen nousuun!

Onhan tässä viimeisimmän postauksen jälkeen tapahtunut vaikka mitä. Miä olen täyttänyt 15 ja saanut mopokortin, Siiri on kertaalleen karannut, naapuriin ovat tulleet jo kesähepat laitumelle joita ollaan jo Siirin kanssa muutaman kerran käyty katselemassa, miun viimeinen kesäloma peruskoulusta on alkanut... Mutta ei niistä sen enempää! Tarkoituksena olisi noita naapurin heppoja käydä kuvailemassa tässä joku päiäv, kunhan vain olisi sopiva aika ja sää. 

Mutta nyt siis niitä postausehdotuksia, joita rupean tässä kesän aikana toteuttelemaan! Nyt kuitenkin jätän tämän postauksen tähän ja lähden ulos nauttimaan tuosta ihanasta kelistä!