perjantai 23. joulukuuta 2016

LUUKKU 23: DIY koiranlelu

Moikka taas! Nyt alkaa joulukalenteri olla hyvin lopussa, eikä enää tule kuin huominen postaus. Kaikkein toivotuimpia postauksia ovat ain eolleet nämä DIY postaukset, joten nyt tässä luukussa näytän teille kuinka tehdä koiranlelu itse!

Joskus muutama vuosi sitten opin koiramessuilla, kuinka tällaisia tehdään ja sen jälkeen olenkin niitä muutamia tehnyt. Tähän et tarvitse kuin noita tuollaisia trikoosuikaleita (en tiedä mitä ne ovat oikeasti nimeltään...). Tällaisia saa tosiaankin leikattua vaikka vanhoista T- paidoista. Muuta et siis tähän helppoon leluun tarvitse.

Suikaleiden määrä tosiaan määrää sen, kuinka paksu lelusta tulee. Itselläni taisi olla osassa 3 ja osassa 4 suikaletta. Kun olet valinnut kuinka paljon suikaleita haluat ottaa ja leikannut ne samanpituisiksi (kannattaa olla aika pitkiä) tee niistä kaikista tiukka solmu. Mitään erikoisia solmuja ei tarvitse tehdä, tuollainen ihan tavallinen riittää. 

Itse olin jo aikaisemmin aloittanut tätä lelua
 Sitten aloitetaan itse lelun tekeminen! Itse tykkään laittaa tuon tuohon polvieni väliin, siinä sitä on helppo tehdä. Nyt sinulla siis kuuluisi olla neljä kappaletta kuvan mukaisesti. Voit mielessäsi numeroida ne kuvan osoittamalla tavalla, mutta ei ole pakko. Itse merkitsin ne tähän kuvaan vain, että teidän olisi helpompi ymmärtää mitä teen.


 Ensimmäiseksi siis siirretään osio 1. osion 2. yli.


 Sitten otetaan osio 2. ja siirretään se osion 1. sekä 3. yli.


Tämän jälkeen otetaan osia 3. ja siirretään se sitten osioiden 2. ja. yli.

 Kun tulee oison 4. vuoro siirtyä,  pujotetaan se tavallaan 1. osion läpi. Olin siis jättänyt tuon osio 1. rennosti, jotta nyt siitä on helppo pujottaa tuo 4. välistä. Ymmärsittekö?


Kun kaikki osiot siirretty sinne minne pitääkin, pitäisi sen näyttää suunnilleen tältä. Kun se näyttää ylläolevalta kuvalta, kiristetään kaikki narut! Huom! Suosittelen kiristämään sen ihan kunnolla, tiukempi lelu ei mene niin helposti rikki.


Nyt siis tavallaan äskeinen osio 4. on nyt osi 1 jne. Näillä osioiden numeroilla ei enää siis ole mitään väliä kun oppii muistamaan missä järjestyksessä narut oikein menivätkään ja mistä. Näin siis vain jatketaan niin pitkälle kun haluaa lelun jatkuvan, kunnes lelu on tarpeeksi pitkä. Sitten loput narut solmitaan vain yhtenn samalla tavalla kuin alussakin, leikataan ylimääräiset pois ja sitten se onkin valmis!


Oletteko te ennen tehneet tällaista koiranlelua? Tai aiotteko kokeilla?

4 kommenttia:

  1. Joskus tuli tehtyä nuita oikein urakalla ja varsinkin pennuille ovat tosi hyviä ja kivoja :) Matonkudelelut on kyllä semmonen kestosuosikki noista, mitä voi itse askarrella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pennuille sopii miunkin mielestä tosi hyvin! Nyt parille pennulle antanutkin, molemmat tykännyt :) Ja nuo on!

      Poista
  2. Onpa kätevää! Pitäisi kokeilla, vaikkei Lennu leluista paljoa välitäkkään.
    kertoilua.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, ei se Siirikään oikein leluista välitä mutta olen silti sille tällaisen tehnyt :D

      Poista

Kiitos kun luit postauksen! Toivottavasti kommentoit mielipiteesi postauksesta!

YLEISTÄ
♥ Siiri, suomenpystykorva/lapinporokoira/labradorinnoutaja, s. 29.1.2012
♥Minä (Vilma Kotro), s. 6.6.2001
♥Kamerani, Canon EOS 600D

Huomioithan, että kommentti tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen!