torstai 27. elokuuta 2015

Varmaankin kesän viimeinen mökkeily

Oltiin viime sunnuntaina varmaankin viimeistä kertaa tänä kesänä mökkeilemässä, Siiri tietty mukana. Meteli oli kova, olihan mökillä yhteensä kolme koiraakin, Siiri langassa, Siru tarhassa, ja vielä lisäksi enoni tyttöystävän koira Haru vapaana. No, kovan metelinhän kylläkin aiheutti ainoastaan Siiri. Siiriä nimittäin ärsytti hirmuisesti uusi koiratuttavuus, joka kuitenkin sai olla vapaana, mutta Siiri langassa. Ärtymystä lisäsi vielä normaalia lyhyempi lanka, sillä normaalisti Siiri olisi juoksulangassa, mutta tämä dogi se päättikin repäistä ja vetäisi langan alas! Joten joitui sitten tyytymään pelkkään hihnaan, ja pienempään pinta-alaan.

Mökkeilystä ei nyt tän enempää oo oikeestaan kerrottavaa, mutta kerrompa jotakin nyt tämän blogin suunitelmista.
Viime postauksen kommenteissa sain ehdotuksen, että kuvaisin videolle my dayn. Vähän aikaa mietin, tarkoitettiinko tällä minu päivää, vai Siirin päivää, mutta tulin siihen tulokseen, että miun päivää kera Siirin. Vähän aikaa mietiskelin, ja ajttelinkin, että voisin tämän jopa toteuttaakin! Päiväksi valitsisin sellaisen toiminnan täyteisen, että kävisin esim. tallilla sinä päivänä, joten tulisi siihen tämä blogin toinenkin aihe mukaan, hevoset. Tämän videon voisin mahdollisesti kuvata jo ensi sunnuntaina, sillä olen tallille menossa, muttan kuitenkaan ratsastamaan, vaan äitini mukaan, sillä hän aloittaa alkeiskurssin! Oon niin innoissani siitä, että vihdoinkin äitikin on innostunut hevosista!

Suunnitelmissa on myös ollut, että nyt kun Siiri saa olla vapaana, kasaisin agiltyradan, harjoittelisin sitä Siirin kanssa, joku ottais kuvia, ja ehkä mahdollisesti myös video. Miltäs nämä oikein kuulostaisivat?

Tässä vielä muutama Siiri kuva mökiltä!




torstai 20. elokuuta 2015

Ilon päivä

Tänään koitti se ilon päivä, Siiri pääsi vihdoinkin irti!

Iltapäivällä kuitenkin kun Siiri oli irti, säädin kameran, kameran jalan, koiran ja itseni kanssa, jotta sain muutamat yhteiskuvat :D Kuvista tuli jotenkin tosi valoisia, ehkäpä myös vähän puhkipalaneita, mutta halusin siltikin ne tulla teille tänne julkaisemaan!




 Valitettavasti kuitenkin Siirin irtipäästämisestä ei ole kuin yksi kuva, sillä pitkä objektiivini on nyt lomalla (ei käytössä siis) ja lähteekin Helsinkiin korjaukseen, kunhan vain saadaan aikaiseksi postittaa se! Kyllähän miä tietty kameran kanssa valppaana olin, mutta ei tuolla pikku putkella tunnu Siirin kanssa tekevän yhtikäs mitään, koira kun menee semmoista vauhtia eikä mitenkään ihan vieressä tietenkään ihan koko aikaa! Kaikki muutamat kuvat mitä otinkin, olivat suunnilleen tällaisia:
Mutta toivotaan, että äiti käy joku päivä kaupungissa viemessä miun objektiivin valokuvausliikkeeseen, jotta he lähettävät sen Helsinkiin korjaukseen, ja sitten saan sen nopeasti takaisinkin! Nyt kuitenkin näillä mennään. Mutta nyt pitää lopettaa, sillä olisi vielä muitakin tehtäviä tänään (esim. läksyt) sillä olen ollut vain melkeimpä ulkona iltapäivän :D Joten ensi kertaan siis!

PS. Jättäkäähän kommentilla postausideoita miulle!

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Uusi banneri!

Väsäilin tässä aikani kuluksi blogiin uuden bannerin, joten ajattelin heti tietty tulla kysymään teiltä sen perinteisen, mitä pidätte bannerista/ulkoasusta yleensäkin?

Jos teille tulee jotain mieleen, niin kertokaa se ihmeessä kommenttiboxissa! Ja jos teillä olisi jotakin postausideoita, niin niitä ottaisin vastaan, sillä itselläni on tällä hetkellä ideat lopussa!


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Liebster award- haaste!

Kiitokset haasteesta Nea!

Tämän haasteen ideana on saada näkyvyyttä alle 200 lukijan blogeille. Haasteessa on neljä sääntöä:

1. Kiitä sinut haastanutta blogia ja linkkaa hänen bloginsa
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 eri kysymykseen
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Award-haasteen ansainnutta alle 200 lukijan blogia
4. Keksi 11 uutta kysymystä haastetuille

Joten aloitetaan!

1. Mistä vuodenajasta pidät eniten?
-Kesästä, koska silloin on lomaa ja (toivottavasti) lämmintä. Mutta myös talvi on kiva, sillä silloin on joulu, ja pimeinä kylminä talvi-iltoina on ihana käpertyä omaan sänkyyn lämpimän peiton alle 

2. Osaatko soittaa mitään soitinta?
-Kyllä, jonkin verran pianoa.

3. Oletko äkkipikainen?
-Riippuu tilanteesta. Joskus olen tosi äkkipikainen, joskus mietin asioita tosi kauan.

4. Oletko koskaan loukannut itseäsi todella pahasti?
-En (onneksi!)

5. Kuinka monta parasta ystävää sinulla on?
-Muutama.

6. Mikä laulutyyli on mieleesi?
-Tykkään kuunnella aika monenlaista musiikkia, mutta jos miulta kysyttäisiin lempibändiä, niin ehdottomasti Haloo Helsinki!

7. Pidätkö sateesta?
-Joissakin tilanteissa, ja jos sitä on sopivasti.

8. Omistatko eläimiä?
-Juu, Siiri-koiran  

9. Pidätkö hevosista?
-Todellakin! 

10. Asutko maalla vai kaupungissa?
-Maalla, en voisi kuvitellakaan asuvani kaupungissa!

11. Oleko iloinen NYT?
-Olen :)

Ja tämän haasteen saa:


ja tässä olisi kysymykset haastetuille!

1. Mitkä ovat kolme lempieläintäsi?
2. Mitä kaikkea olet harrastanut elämäsi aikana?
3. Millä kameralla kuvaat valokuvasi?
4. Mikä sai viimeksi hymyn huulillesi?
5. Mikä on suurin unelmasi?
6. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?
7. Mikä blogin kirjoittamisessa on parasta?
8. Kolme lempiblogiasi?
9. Odotatko talvea?
10. Mikä oli kesässäsi hauskinta?
11. Mitä olet tehnyt tänään?

PS. Kun olet vastannut haasteeseen, linkkaathan sen kommentteihin, jotta voin käydä lukemassa sen!



perjantai 7. elokuuta 2015

Uudestaan vapaana

Ja viime postauksessa mietin sitä, että milloinkahan Siiri pääsee taas juoksemaan vapaana...

Lähettiin tässä yksi ilta pikkuveljen ja Siirin kanssa tuonne samaiselle tenniskentälle, jossa oltiin viime postauksessakin! Sattui niin sopivasti olemaan kyyti ja toinen henkilö, että ajattelin et mikäs siinä! Mentiin tosiaankin tuonne tenniskentälle, laitettiin maali ja verkko ison aukon eteen niin ettei Siiri pääse karkaamaan, ja sitten koira vain irti. Pikkuveljeni meni päästämään Siirin irti kentän toiseen päähän, ja miä sitten olin valmiina ottamaan kuvia, ja pyysin Siiriä luokseni. Hirmuselle vauhilla Siiri tulikin luokseni, sai namin, ja lähti taas hirmuista vauhtia eteen päin, ja suoraan päin verkkoa. Yritti ilmeisestikin päästä verkon läpi ja karkuun kokonaan vapaaksi, mutta ei onnistunut. Verkko kaatui, ja miä nappasin koiran kiinni. Jos olisin ollut vähän hitaampi, olisi ollut koira irti! Onneksi kuitenkin Siiri oli vähän "pökellyksissään" verkon iskusta, joten ei suoraa kyytiä lähtenyt karkuun. En kyllä ymmärrä, miksi ihmeessä se juoksi suoraan verkkoa päin vapauteen, vaikka varmastikin näki verkon! No, tämän jälkeen laitoin pikkuveljeni hihnassa juoksuttamaan Siiriä, ja katsoin ettei vain ontunut mitään jalkaa, ja tarkastin muutenkin onko koira kunnossa, sillä tälli oli aikamoinen. Koira onneksi oli ihan normaali, eikä mitään sattunut. Tämän jälkeen laitettiinkin verkko taas pystyyn ja koira irti, ja tällä kertaa kaikki sujuikin hyvin siihen asti, kun toinen koira ilmestyi näköpiiriin. Siinä sitten arvelin olevan parempi, että nappaan Siirin kiinni. Siinä me sitten vähän toista koiraa haukuttiin kun olin Siirin saanut kiinni. Tämän jälkeen en enää Siiriä viitsinyt irti päästää, sillä toinen koira oli aika lähellä. Tässä olisi sen illan kuvasaldoa! Harmittaa kun kaikki kuvat on otettu miun pienimmällä putkella (40mm) kun tuo iso putki on rikki... Iso putki onkin lähdössä Helsinkiin korjaukseen reilun viikon päästä, ja toivottavasti se saadaan kuntoon nopeasti, sillä miulla on jo nyt sitä ikävä! Nyt kuitenkin kuviin:










maanantai 3. elokuuta 2015

Vapaana

Edellisessä postauksessa taisinkin mainita, että Siiri pääsi taas pitkästä aikaa (luvallisesti siis pitkästä aikaa) irti. Käytettiin sitä Sohvin kanssa vanhalla tenniskentällä, joka ei siis ole enää ollut käytössä. Hirmusesti oli koiralla vauhtia, mutta aika lämpimän sään takia väsähti kuitenkin aika nopeasti. Vauhtia neidillä oli niin paljon, ettei Sohvin kamera meinannut pysyä perässä, joten kuvat ovat hyvin vauhdikkaita! Saakin nähdä milloin päästään tuolla uudestaan käymään, kun yksin en voi oikein Siirin kanssa sinne lähteä, vaan tarvitsee ainakin yhden henkilön miun lisäksi, ettei Siiri pääse karkaamaan.