torstai 27. marraskuuta 2014

Avotaivutuksia Vuokolla

Moikka! Tästä tulee heppa postaus, joten jos ei kiinnosta, älä jatka lukemista! Ja uusille lukijoille tiedoksi kyllä, tämä on edelleen koirablogi, mutta joskus saattaa mukaan eksyä myös heppoja! Mutta todella harvoin, joten jos ne postaukset eivät kiinnosta, voi jättää ne lukematta.

Viimeksi kun kirjoitin ratsastus tunnistani, menin issikalla, Oddalla. Sen jälkeen olen tainnut käydä kerran ennen tätä tunnilla, joilloin meillä oli leikkitunti, joten en siitä tänne blogiin kijoittanut. Nyt kuitenkin mieleni teki kirjoittaa maanantaisesta tunnista!

Tällä kertaa en mennytkään issikalla, vaan vuoniksella. Ratsuni oli Vuokko, jolta vauhtia löytyy! Kerran aikaisemmin olin Vuokolla mennyt (keväällä). Maanantaina ajattelinkin, että olisi kiva mennä jollain isommalla hepalla, esim. Vuokolla, ja toiveeni toteutui, vaikka en ratsastus tuntia varatessani toivonutkaan ketään! Mutta iloinen siis olin, kun listassa luki nimeni kohdalla Vuokko<3

Kuten otsikosta voikin huomata, oli tunnin aiheena avotaivutukset. Ensin laukkailtiin molempiin suuntiin, ja tehtiin paljon voltteja. Sen jälkeen siirryttiin avotaivutuksiin. Kulmassa meillä oli tötteröt, joiden ympäri piti ensin tehdä voltti josta sitten jatkaa avotaivutuksia maneesin pitkälle sivulle. Meillä ei oikein aluksi onnistunut Vuokon kanssa, kun oli niin paljon vauhtia! Mutta kyllä se sitten viimeiseillä kerralla onnistui jo ihan hyvin! Laukannostotkin sujuivat mielestäni aika hyvin. Välillä Vuokko meinasi nostaa laukan jo silloin, kun joku muu nosti. Mutta silloin ajattelin että ei, laukka nostetaan vasta silloin kun minä niin käsken. Ja kyllähän se sieltä sitten nousi! Vuokolla on tosi pompottava laukka, johon en todellakaan ole tottunut, mutta kyydissä pysyttiin! Välillä oli vauhdissa hankaluuksia ohjata, ja muutamia tötteröitäkin tuli kaadettua... Mutta muuten kyllä jäi tunnista hyvä fiilis!

Valitettavasti en yhtään kuvaa Vuokosta löytänyt, mutta en halunnut postauksesta kuvatonta postausta, joten tähän loppuun tulee nyt kuva, kun olin sunnuntaina Sohvilla ja ratsastelin vähän Sónatalla! Kannattaa muuten käydä katsomassa Sohvin blogista, sunnuntaisia kuvia, kun Sohvin hepot vähän villiintyivät...! Ja kävin juuri äsken lukemassa sen postauksen kommentteja, ja kuviani oli kehuttu! Kiitos kaikille jotka kehuitte kuviani! En todellakaan ole mikään ammatti kuvaaja! Mutta onneksi oli hienoja kuvattavia ;D

t. Vilma Ada

tiistai 25. marraskuuta 2014

Jes, LUNTA!

Siiri on ollut nyt aivan innoissaan, kun maan peitti valkea lumikerros! Bannerista olettekin jo muutamia kuvia nähneet mitä otin viikonloppuna. Siirillähän oli energiaa, kuten tavallisesti, joten kuvat ovat niin hyviä kuin pystyin ottamaan! Vähän myös muokkasin niitä paremman näköisiksi... Harmittaa ja masentaa ihan hirmuisesti, kun on arkipäivinä niin pitkiä koulupäiviä, ettei ulos kerkeä valoisan aikaan. Siirinkään kanssa en kerkeä tehdä mitään ulkona muutoin kuin viikonloppuisin ja torstaisin kun on lyhyempi koulupäivä. Mutta nyt kuviin!













sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kysymys postaus

Moi! Lukijoita on tullut lähiaikoina lisää ( <3 ) joten ajattelin, että voisi olla taas kysymys postauksen aika! Nyt saa kysyä ihan mitä vaan! Kysymyksien ei välttämättä tarvitse liityä Siiriin, vaan saa kysyä mitä mieleen juolahtaa, esim, ratsastuksessa, miusta... En tietystikkään kaikkein henkilökohtaisimpiin kysymyksiin vastaa! Ja tietenkin saa kysymyksiä olla Siiristäkin! Nyt siis kyselemään!

lauantai 22. marraskuuta 2014

Talvista ulkoasua!

Mitäs pidätte?

Bannerin kuvat ovat juuri äsken otettuja. Yöllä oli satanut lunta, joten lähdinkin siis kameran kanssa ulos! Nyt bannerissa näkyy jo osa kuvista, mutta teen tässä joku päivä vielä ihan erillistä postausta tästä ulkoilusta!

perjantai 21. marraskuuta 2014

Siiri kertoo: "Miulla on varmasti oikea omistaja!"

"Moikka kaikki! Siiri täällä. Tulin kertomaan teille siitä, että olen aivan varma, että omistajani on juuri se oikea miulle! Hän nimittäin teki testin, koira testin. Siinä piti siis vastata muutamiin kysymyksiin, niin selvisi, mikä koirarotu hän olisi. Ja arvatkaa mikä Vilma Ada oli!"

"No tietenkin sekarotuinen! Olen onnellinen, että tulokseksi tuli sekarotuinen, eikä mikään muu!"

t. Siiri

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Siirin varusteita

Moikka! Yksi ehdotus spesiaali postauksena oli Siirin varusteiden esittely, ja tänään päätin toteuttaa sen. Valitettavasti kamerassa oli akku vähissä, niin en kaikkia varusteita teille kuvannut, mutta ne, joita tarvitsemme eniten:)




 Nuo ovat kaikki siis meillä joka päiväisessä käytössä. Ja koko suurin piirtein koko ajan Siirillä on kaulassa Hurtan oranssi kaulapanta. Muitakin varakaulapantoja meillä on, mutta niitä en nyt jaksanut kaivella tätä postausta varten, kun eivät ne meillä ole käytössä melkein koskaan.

 Siinä sitten vuorostaan turkinhoito välineet ja kynsisakset. Tuota karstaa voin ehdottomasti suositella, on nimittäin hyvä! Siitä saa tosi hyvin tyhjennettyä kaikki karvat. Itse en osaa selittää sitä tekniikka miten sillä saa ne helposti pois, mutta uskokaa vain miua, että on helppoa!

Sitten herkkuihin!
 Dentastixejä me Siirille syötetään yksi päivässä, ja en tiedä, auttaako tuo pysymään hampaita valkoisina, kun kerran mätsärin tuomari kehui Siirin valkoisia hampaita! :D
 Sitten nameja, joita käytän aina koulutukseen:)
 Ja loppuun ihan uusi koirien irtokarkkeja, joita ostettiin äitin kanssa Citymarketista:)
Toivottavasti piditte postauksesta!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Jotain spesiaalia?

Eilen tulin illalla käymään bloggerissa, ja huomasin tämän blogin kohdalla tällaisen:

Eli siis 20 lukijaa! En kyllä ymmärrä, kun tuossa lukee 20 seuraajaa, mutta taas blogin sivuilla lukee tuolla reunassa 19 lukijaa... Mistäköhän tämä johtuu?

Mutta olin niin iloinen! Nyt muutaman päivän ajan, oloni on ollut tällainen :( ,mutta tuo kyllä piristi! Joten ajattelin tulla kysymään teiltä, haluaisitteko jonkin spesiaali postauksen? Ja minkä spesiaali postauksen haluaisitte? Laittakaa ehdotuksia alas kommentteihin, niin toteutan niistä jonkin!

Mutta KIITOS kaikille lukijoille!

lauantai 8. marraskuuta 2014

Ennen lunta

Moikka! Torstaina ei ollut vielä lunta (toisin kuin nyt) ja miulla oli lyhyt koulupäivä, niin lähdin Siirin kanssa metsäretkelle. Pallo pääsi myös mukaan. Käveltiin sitten metsikössä, mentiin pellolle jossa heiteltiin palloa, josta lähdettiin taas metsään ja siitä sitten seuraavalle pellolle ja siitä vielä metsään ja kotiin.















keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Ensilumi

Moi! Viime viikonloppuna täälläpäin satoi ensilumi! Ei sitä mitenkään paljon ollut, mutta ensilumi kuitenkin! Aamulla kävinkin näpsäisemässä Siiristä muutamat kuvat!










Kuten varmaan huomaattekin, Siirillä ei ollut kaulapantaa kaulassa, vaikka yleensä on. Sen takia otin kaulapannan pois, kun Siirihän tykkää lumesta aivan valtavasti ja piehtaroi aina siinä, on hyvin inhottavaa kun kaulapanta on aina aivan märkä ja luminen. Joten ajattelin että parempi ottaa kokonaan pois. Tarkoitus oli lähteä vielä kuvailemaan lisää Siiriä äitin kanssa, mutta sitten olikin jo tosi inhottava keli, sillä vettä satoi, joten nämä jäivät ainoiksi kuviksi. Mutta toivotaan että sitä lunta tulee vielä tänä talvena, jotta ehdin kuvaamaan Siiriä!

Sain muuten tänään äikän tunnilla mielestäni hyvän postaus idean, ja toteutankin sen varmaan tässä joku päivä... Mutta en kerro vielä mikä se on, tulkoon yllätyksenä! ;D