maanantai 29. joulukuuta 2014

Siirin joululahjat

Jouluaatto tuli ja meni, ja tämänkin postauksen olisin voinut aikaisemmin kirjoittaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Eli siis Siirin joululahjat! Siirin joululahjathan ostin Koira2014 tapahtumasta joulukuun alussa. Silloinhan en niitä tietenkään esitellyt, joten nyt olisi sen vuoro!
 Ensimmäisenä on iso luu, joka ei kylläkään ole enää niin iso. Sitä on nimittäin tullut syötyä. Nimittäin YÖLLÄ YHDEN JA KAHDEN VÄLILLÄ.  Juu, Siirin rupesi tekemään mieli luuta keskellä yötä. Luu oli lattialla maton päällä, kun Siiri sitä rupesi syömään. Mutta sitten, luu meni koko ajan vähän pois maton päältä, ja kolisi aivan hirmuisesti. Siirihän aluksi pelkäsi luuta, kun oli se niin iso ja kolisi inhottavasti. No, pari kertaa siinä sitten kävin sen nostamassa takaisin maton päälle, ja laitoin aina toista tyynyä ja peittoa pään päälle, että saisin nukuttua. No eihän se tietenkään auttanut, joten jouduin lähtemään vaeltelemaan pois miun huoneesta viemään luuta Siirin ulottumattomiin. Siiri siinä samalla menikin käymään tarpeillaan ulkona. Iskä oli sitten päästänyt Siirin miun huoneeseen, kun oli tullut sisälle. Että semmoista!
 Toinen lahja olikin vähän pienempi (onneksi!), mutta näistäkin Siiri piti. Olivat siis tuollaisia pikkuluita! Yhteensä kymmenen noita tuossa paketissa oli, ja taisivat olla 13cm pitkiä.
Siiri siis piti joululahjoistaan! Oli ihan innoissaan jouluaatto iltana, kun sai kaikkea hyvää!

Toivottavasti teillekin on tullut hyviä lahjoja! Huomenna varmaankin jo palaan tänne blogiin kirjoittelemaan eilisestä, kun otin kameran mukaan ja lähdin Siirin kanssa ulos!

2 kommenttia:

  1. hei mun on pakko kysästä sulta miten oot saanu noihin sivuihin/välilehtiin tollasen et kun hiiren laittaa päälle, e väri muuttuu ? :----)) mul on ollut välilehdet tosi kauan mutta aina oon tota miettiny enkä oo ohjettakaan löytäny;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli -> Mukauta -> Lisäasetukset -> Välilehtien teksti -> Ja sit valitsee tekstin väriin ja valitun kohteen väriin saman värin :) (näin ainakin miä olen saanut sen!)
      Toivottavasti ymmärsit!

      Poista

Kiitos kun luit postauksen! Toivottavasti kommentoit mielipiteesi postauksesta!

YLEISTÄ
♥ Siiri, suomenpystykorva/lapinporokoira/labradorinnoutaja, s. 29.1.2012
♥Minä (Vilma Kotro), s. 6.6.2001
♥Kamerani, Canon EOS 600D

Huomioithan, että kommentti tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen!