tiistai 9. joulukuuta 2014

Muutamaan kysymyksiin vastauksia!

Kenen päätös oli, että juuri Siiri tulee teille?
-Päätöshän oikeastaan oli miun, mutta kyllähän siitä tietenkin päättivät äiti ja iskä.

Kuka keksi nimen Siiri?
-Itse asiassa en tiedä, kuka keksi nimen Siiri, sillä Siiri oli jo Siiri kun haettiin se meille.

Miksi sekarotuinen ja juuri näitä rotuja sisältävä koira?
-Sekarotuinen ehkä siksi, että miun vanhemmilla on ollut aikaisemmin sekarotuisia koira (ei tosin miun aikaan) ja tietenkin sen takia, ettei niitä ole jalostettu liikaa. Muuta miksi juuri nuo rodut... Jos näin jälkeen päin mietin, rodut eivät olleet ehkä niin hyvä valinta, koska metsästysvietti... Mutta Siiri vain sattui kohdalle ja tuntui oikealta:)

Haluaistiko toisen koiran ja koska?
-Kyllä, ja ehkä muutaman vuoden päästä!

Minkä rotuinen se olisi ja miksi?
-Ehdottomasti berninpaimenkoira! Olen ihastunut siihen rotuun <3

Mitkä ovat jokaisesta FCI:n rotu ryhmästä kolme lempirotuasi (lempi järjestyksessä)?
- Nämä ei kylläkään tule missään lemppari järjestyksessä, mutta en osaisi valita niistä aina parasta!
FCI 1: shetlanninlammaskoira, saksanpaimenkoirat, bordercollie
FCI 2: berninpaimenkoira, leonberginkoira, newfoundlandinkoira
FCI 3: karkeakarvainen kettuterrieri, borderterrieri, valkoinen länsiylämaanterrieri
FCI 4: pitkäkarvainen kaniinimäyräkoira...
FCI 5: alaskanmalamuutti, samojedinkoira, siperianhusky
FCI 6: basset hound, dalmatiankoira, suomeajokoira
FCI 7: Irlanninsetteri, saksanseisoja, stabyhound
FCI 8: kultainennoutaja, labradorinnoutaja, novascotiannoutaja
FCI 9: Papillon taitaa olla ainut... En ole oikein pienten koirien ihailija!
FCI 10:Irlanninsusikoira, saluki, venäjänvinttikoira

Mitkä TOP-5 koirarotusi ja miksi?
-Voi ei, vain viisi! Niitä on varmaan 20! Mutta jos viisi pitää valita niin ehkä berninpaimenkoira, sekarotuinen, leonberginkoira, newfoundlandinkoira ja alaskanmalamuutti...

Mitä haluisit harrastaa /harrastat Siirin kanssa ja miksi?
-Haluaisin Siirin kanssa harrataa ihan kunnolla agilityä! Siis ihan silleen et kävisin reeneissä säännöllisesti! Ja sen takia, koska Siiri pitää siitä, ja on taitava siinä!

Mitä mieltä olet englanninbulldogista, chihuahuasta, mopsista, saksanpaimenkoirasta ja pit bullista terveyden ja luonteen puolesta?
-En oikein tiedä miten sanoin kuvailisin sitä... Mutta en todellakaan pidä siitä, että koiria on jalostettu aivan liikaa!

Mitä mieltä olet koirien jalostamisesta ja miksi?
En pidä siitä, koska mielestäni koiran ei tulisi esim. kärsiä sen takia, että sitä on jalostettu liikaa...

Kuinka pitkiä lenkkejä teette ja mikä on ollut pisin (tunnit ja kilometrit)?
-Tällä hetkellä en käy Siirin kanssa melkein koskaan lenkillä, ja siihen on monta syytä. Ensinnäkin Siiri saa olla vapaana meillä, jolloin saa paljon enemmän liikuntaa kuin narun päässä. Toiseksi, isäni on käyttänyt Siiriä lenkillä nyt syksyllä/talvella. Ja kolmanneksi, viikolla kun miulla on koulu, en kerkeä olla kotona juuri yhtään valoisan aikaan. Ja tuosta pisimmästä lenkistä ei kyllä ole hajuakaan...

Tee http://www.koiranomistajanperuskurssi.fi/rotutesti -testi ja kerro mitkä rodut sait ja osuiko testi oikeaan? ;)
- Tein testin ja tässä olisi koirarodut:
  • Bernhardinkoira, lyhyt- ja pitkäkarvainen
  • Dalmatiankoira
  • Berninpaimenkoira
  • Leonberginkoira
  • Villakoirat
  • Newfoundlandinkoira
  • Valkoinenpaimenkoira
  • Bullmastiffi
  • Isosveitsinpaimenkoira   
  • Broholminkoira
  • Testi siis osui aika oikeaan! Voisin noista ottaa oikestaan minkä tahansa, paitsi villakoiran. Itse en villakoirista nimittäin mitenkään erikoisemmin pidä. Ja tuo Broholminkoira on kyllä rotu, mitä en tunne...

    Mitkä ovat kolme huonointa tapaasi?
    -Jaa´a, siinäpä vaikea kysymys. Pitäisi valita vain kolme :D No, sanottaanko ainakin että suutun aika helposti, ainakin pikkuveljelleni. Ja toiseksi, läksyjen teko meinaa jäädä aina vähän liian myöhään. Ja vielä kolmanneksi se, että laiskottelu.
     
    Minkä väriset silmäsi ovat?
    -Vihreät (tai ainakin pikkuveli sanoi niin!)

    Mikä oli ka viime kevät lukukauden torkassasi?
    -Taisi olla 8.6, josta olen aika ylpeä!

    Lempi kouluaine?
    Käsityöt

    Kesä vai talvi?
    -Toisaalta kesä, kun on lämmintä, mutta talvella on joulu, joten molemmat!

    Lempi kuukautesi?
    Joulu- tai kesäkuu

    Mitä pelkäät?
    -Pimeää

    Mistä pidät?
    -Eläimistä <3

    Mistä et pidä?
    -Kouluruuasta

    Mitä rakastat?
    -Siiriä <3

    Mitä ilman et voisi elää?
    -Ystäviä ja perhettä!

    Mitkä ovat TOP-5 eläimet?
    -Koirat, hevoset, kissat, hamsterit ja vuohet.

    Osaatko soittaa jotain instrumenttia?
    -Juu, pianoa...

    Missä olet mielestäsi hyvä?
    -Varmaankin neulomisessa...!

    Entä kohtalainen?
    -Ratsastuksessa...?

    Entä huono?
    - Historiassa.

    Mikä on paras kokemuksesi kesältä 2013?
    -Voi ei, en muista sinne asti! Mutta jos viime kesästä puhuttaisiin, olisi varmastikin ensimmäinen heppaleirini!

    Mikä on paras yhteiskuva tältä vuodelta?
    Varmaankin tuo!

    Millainen on ihanteellisin paikka, jossa haluaisit asua?
    -Maalla, mutta kuitenkin suht koht lähellä kaupunkia. Ja tietenkin lähellä olisi myös ihana hevostalli!

    Miksi haluaisit opiskella ja miksi?
    -En vielä tiedä varmasti, mutta ehkä eläintenhoitajaksi! Ja sen takia, koska pidän niin paljon eläimistä ja niiden kanssa touhuamisesta!

    Mitä ammattia ihailet?
    -Ratsastustallin pitääjää/ ratsastuksen opettajaa! Itsestäni ei kyllä siihen olisi! Tallille voisin töihin mennä mieluustikin, mutta että omistaa kokonainen ratsastustalli!

    Kuka on esikuvasi?
    -Äitini

    Kerro 6 lempi blogiasi linkkeineen?
    -No jos eläin blogeja mietitään, niin varmaankin Tallin tarinoita, Voitto kotiin, Karvakorvakamut, Hiuhau, Bon Bon ja Aadan hevoselämää. Tässä oli siis vain kuusi, mutta tietenkin niitä on enemmän! Ja jos jotain blogia luen, pidän myös siitä blogista!

    Lempi vaatteet?
    -Jotkin rennot, lökärit ja huppari ovat kaikkein mukavimmat päällä! Mutta pidän myös farkuista ja neulepaidasta/neuletakista.

    Koirat vai hevoset?
    -Vaikea kysymys, molemmat! Mutta jos pitäisi valita vain toinen, niin ehkä koirat...

    Mistä keksit blogin nimen?
    -Itse asiassa äitini keksi blogi nimen, sillä itse en meinannut keksiä! Oli nimittäin oikein sopiva nimi blogille, joka kertoo Siiristä!

    2 kommenttia:

    1. Pakko korjata! XD läheskään kaikki rotukoirat ei oo ylijalostettu ja sekarotuset voi olla myös, riippuu mitä rotuja se sisältää ;) mutta nää muutamat, ruttuset, lyttykuonot, nly linjanen saksanpaimenkoira, tosi pienet (vaikka chihu onkin toinen mun lemppari rotu ja en vaihtas mihinkää :D chihut ei oo kumminkaan ees kovinkaan sairaita, perinnöllisiä sairauksia ei oo melki yhtään, mutta esiintyy kumminkin näitä sairauksii yksilöittäin mitä muillaki roduilla ja roduttomilla. Ja chihuista ku tuli nyt puhe, niin vaikka chihu on mun toinen lempirotu, niin en pidä yhtään sellatteista tietyn näkösistä chihuista, mm. todella pieni ja miniatyyri kuono, todella ulkonevat ja liian isot silmät, lyhyet tikku jalat, tynnyri vartalo = yök, mut tää mimmone chili on niin on aika ihana :D) ja kiitos, että blogini pääsi top-6 :)))

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Hyvä kun korjasit! Ja nii, ihan totta tuo kaikki! Onneksi kaikki rodut eivät ole ylijalostettuja, ja tietenkin sekarotuisiakin ylijalostetaan, mutta osa "onneksi" on vahinko pentuja! Ja minäkin pidän joistakin chihuahoista, mutta itselleni en kyllä sellaista ottaisi. Ja ei mitään, pidän blogistasi tosi paljon!

        Poista

    Kiitos kun luit postauksen! Toivottavasti kommentoit mielipiteesi postauksesta!

    YLEISTÄ
    ♥ Siiri, suomenpystykorva/lapinporokoira/labradorinnoutaja, s. 29.1.2012
    ♥Minä (Vilma Kotro), s. 6.6.2001
    ♥Kamerani, Canon EOS 600D

    Huomioithan, että kommentti tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen!