tiistai 2. kesäkuuta 2015

2 vuotta + valjasongelmaa

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea VILLI MEININKI, paljon onnea vaan!
 
Varmaan tajusittekin jo, että tämä blogi täyttää tänään kaksi vuotta! Kaksi vuotta sitten istuin sohvalla tietokone sylissäni, ja kirjoitin ensimmäistä "Tervetuloa!" postaustani. Paljon on kahdessa vuodessa tapahtunut. Blogi on muuttunut kokonaan koirablogiksi, valokuvat muuttuneet paremmiksi, teksti sujuvammaksi yms. Myös teitä ihania lukijoita on kertynyt yli kaksikymmentä! <3
 
Mutta siirrytäämpä sitten postauksen toiseen asiaan, nimittäin meidän valjas ongelmaamme. Jotkut varmaan muistavat tämän postauksen, jossa esittelin Siirin uudet valjaat. Tällä hetkellähän meiltä löytyvät nämä kahdet valjaat:
 
(Kuvat ovat puhelimellani otettuja, joten en saanut käännettyä niitä toisin päin)

No, mikä tässä nyt sitten on ongelma? No se että tuo koira saa vedettyä itsensä molemmista läpi!
 
Eli siis Siiri pääsee karkaamaan noista molemmista valjaista. Sen takiahan me nämä toisen malliset ostettiin, ettei tuo pääsisi irti niistä, mutta näin kävi. Tai on käynyt jo muutaman kerran. Pitäisi siis taas löytää uudet valjaat- sellaiset joissa Neiti pysyisi. Kaulapannastakin tietysti voisi taluttaa, mutta itse en ainakaan henkilökohtaisesti siitä Siirillä lenkillä tykkää. Valjaat ovat paljon mukavammat niin omistajan kuin koirankin mielestä. Mutta nyt kysyisinkin teiltä, mitkä voisivat olla sellaiset valjaat, jotka pysyisivät Siirinkin päällä? Kertokaa toki kommenteissa mitä valjaita suosittelisitte ja miksi!
 
En muuten tiedä miten saan teille nyt postauksia kirjoitettua, meidän koneemme netti ei nimittäin jostain syystä toimi, ja tätä postaustakin kirjoitan äitini koneella. Mutta yritän kuitenkin parhaani!

4 kommenttia:

  1. Voihan koiran opettaa olemaan karkaamatta valjaista :D melkein mikään valjas ei kyllä täysin pakoturvallinen ole. Joku tämän tyylinen voisi, koska siinä on toinen maharemmi. En loppu peleissä osaa sanoa, kuinka mukavat ovat sitten lenkillä. Täytyisi sovittaa. Itse kaikista valjaista mitä tarjolla pidän erityisesti näistä. Onko muuten Siirin valjaat olleet sopivan kokoiset? Meinaan, että eivät liian löysät. Toki ei liian kireätkään. Y-valjaissa kaula osa ei saa olla niin iso, että menee ns. etujalkojen päälle (ei niin pienikään, että alkaa puristaa kaulaa ja vatsaremmi ei saa hinkata kainaloissa. Suosittelen kokeilemaan näitä, sillä hieman erimalliset, mita Hurtan Y-valjaat :D kannattaa käydä liikkeissä sovittamassa myyjän opastuksella erilaisia valjaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toi opettaminen onnistus muute, mutta kun tuo ei kuule yhtään mitään jos näkee jonki eläimen :D ja ne sen karkaamiset on ollu ilmeisesti kaikki semmosia, että se ei oo tahallaan tehny sitä, vaa ne valjaat on lähteny sen päältä ku on vähä nykässy ja koira ollu tietyssä asennossa, ja koira on sitte tajunnu olevansa vapaa:D eli se ei oo mitenkään erikoisemmin itse rimpuillut niistä pois.

      Ja joi tuota koko juttuaki oon miettiny, että olisko liian isot, mutta jos nuo olisivat kokoa pienemmät, olisivat ne Siirille liian pienet. Ehkä se vaan on tuo malli mikä ei oo oikea Siirille. Pitää varmaan lähteä Siirin kanssa kaupunkiin valjasostoksille, ja myydä nuo y-valjaat - hyvässä kunnossa kun nuo vielä ovat!

      Poista
  2. Onnea blogisynttäreistä! :) Meillä on kaksivuotisjuhlat vasta syyskuussa.

    VastaaPoista

Kiitos kun luit postauksen! Toivottavasti kommentoit mielipiteesi postauksesta!

YLEISTÄ
♥ Siiri, suomenpystykorva/lapinporokoira/labradorinnoutaja, s. 29.1.2012
♥Minä (Vilma Kotro), s. 6.6.2001
♥Kamerani, Canon EOS 600D

Huomioithan, että kommentti tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen!