perjantai 20. helmikuuta 2015

Siirin turkinhoito

Moikka! Viime perjantaina käytin Sohvin läsnäoloa hyväkseni, ja laitoin tietysti kameran taakse:D
 
Otettiin siis kuvia kun hoidin Siirin turkkia, niin pystyin tekemään tästä postauksen, sillä sekarotuisen koiran turkinhoito ei aina ole niin itsestään selvyys, sillä ei ole vain yhtä oikeaa tapaa, niin kuin puhdasrotuisilla. Olen kuitenkin päätellyt, että tämä on Siirille kaikkein parhain.
 
Siirin turkinhoito on oikeasti tosi helppo! Ei tarvitse mitään ylimääräistä tehdä, ihan karsta ja kampa riittävät Siirin turkkiin. Joskus luin koirakirjasta, että pystykorvien turkia pitäisi karstata vastakarvaan. Siitä päättelinkin toimivan sen Siirin turkkiinkin.
Näin!


Meillä on tuommoinen kätevä karsta. Olen tosi huono selittämään, mutta tuossa voi painaa tuolta alapuolelta, niin saa karvat tuollei kätevästi pois karstasta!
Tuossa vielä näkyy tuo juttu mistä painetaan!

:D
Sitten vielä viimeistely kammalla! Kammalla otan yleensä hännän, ja joitain kohtia mistä sillä saa otettua paremmin kuin karstalla.
En mitenkään säännöllisesti harjaa, mutta aina kun siihen on tarvetta, ja tietenkin karvanlähtöaikaan joka päivä.
 
Onko teillä jotain samanlaisia turkinhoito rutiineja? Entä onko teillä turkinhoito näin helppoa?
Jos muita sekarotuisia löytyy, niin olisi mukava kuulla teidän turkinhoidostanne!
 
T. Vilma
 
PS. Olen joskus kuullut tutultamme, kuinka joku hänen tuttunsa hoitaa sekarotuisenkoiransa turkkia aivan väärin... Aina ei ole helppoa tietää mikä on se oikea turkinhoito sekarotuiselle!

7 kommenttia:

  1. Siiri tuntuu kovasti tykkäävään turkinhoidosta. On muuten hyväkuntoisen näköinen turkki !
    Neron turkkia ei usein harjata kun se on niin lyhyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se siitä välillä tykkää, välillä se juoksee karkuun kun otan karstan esille :) Kiitos! Ja sinä se pääset helpolla :D

      Poista
  2. No jaa ei ole seropeja, mutta kerran viikkon yleensä perhosten turkit käyn karstalla läpi ympäri vuoden (karvanlähtö aikaan hieman useammin, mutta en joka päivä, koska karvaa ei paljoa lähde -> ei alusvillaa), chihun turkin samaa tahtia plus karvan lähtö aikaan usemmin (koska alusvilla) ja paimenta tulee karstailtua vähän sillon kuin siltä tunttuu ja karvanlahtö aikaan joka päivä. :D meilläkin karsta ja kampa ehdottomasti parhaimmat! Tosi kiva postaus kivoine kuvineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiva kuulla teidän koirien turkinhoidotkin! Teidän paimenen turkinhoito kuulostaa aikalailla samalta kuin meidän Siirin:D Ja kiitos!

      Poista
  3. Meillä on myös turkinhoito nyt pinnalla kun pentukarva alkaa olla kokonaan vaihtunut. Valdolla lähtee jostain kohdista karva nyppimällä kuten kääpiösnautserilta, mutta ei sitten kuitenkaan koktakut onaan, mysteerikoira.
    Kammalla takut auki, nyt kokeiltiin ystäväni kanssa furminaattoria ja sillä saatiin myös hyvää jälkeä aikaiseksi. Ajattelin varata ajan trimmaajalle ja kysyä vähän vinkkejä, tietää noista koirankarvoista kuitenkin tosi paljon. Mutta oman koiran itse tuntee parhaiten ja huomaa kyllä mikä karvalle sopii. Kuten sinä olet huomannut Siiristä, hyvässä kunnossa karva, hyvin hoidettu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuulostaa kyllä mysteerikoiralta :D Ja varmaan onkin hyvä idea varata trimmaajalle aika! Onneksi Siirillä on noin helppo turkki...! Ja niinpä! Kiitos! :)

      Poista
  4. Mulla on vesikoiramixi, jonka turkinhoito on vielä tuotakin helpompaa! Harjata ei saa ja alasajo vaan jos on ihan ''pakko'' eli meinaa turkki huovuttua tms.:)

    VastaaPoista

Kiitos kun luit postauksen! Toivottavasti kommentoit mielipiteesi postauksesta!

YLEISTÄ
♥ Siiri, suomenpystykorva/lapinporokoira/labradorinnoutaja, s. 29.1.2012
♥Minä (Vilma Kotro), s. 6.6.2001
♥Kamerani, Canon EOS 600D

Huomioithan, että kommentti tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen!