perjantai 16. toukokuuta 2014

Kuulumiset+suunnitelmat

Heissan! Ajattelin tulle kertomaan teille mitä olen tehnyt tällä viikolla, ja mitä tulen tekemään ensi viikolla!

Maanantaina oli tavallinen koulupäivä, ja koulun jälkeen menin Sohville.  Muuta en oikeastaan maanantaina tehnytkään, koska tulin vasta illalla kotiin.

Tiistaina en tehnyt oikeastaan mitään. Koko päivän vain satoi vettä! Joten olin kotonakin vain sisällä. Ei koulussakaan hirmuisen kivaa ollut, kun satoi vain vettä kaatamalla.

Keskiviikkona tulin äidin kyydissä kotiin koulusta. Pikkuveljeni oli ollut silloin suunnistus kisoissa, ja olisimme joutuneet odottamaan puolituntia, niin äiti tuli hakemaan. Pitkään en kotona ehtinyt olemaan. Vain syömään ja vaihtamaan vaatteet, kun piti taas lähteä. Lähdimme nimittäin Sohvin kanssa poikkeuksellisesti keskiviikkona ratsastamaan! Meillä oli maasto, ja laukattiin tosi paljon ja kovaa! Minäkin menin välillä hirmuista kiitolaukkaa! Koko illan olimme tallille, joten kotiin tulin vasta klo.21.00. Siitä sitten vielä saunaan ja sen jälkeen nukkumaan, ja aamulla 06.00 herätys!

Torstaina koulussa olikin onneksi lyhyempi päivä, vain viisi tuntia! Ja musiikin laulukoe. Saimme laulaa kaverin kanssa, joten lauloin Sohvin ja yhden kaverini kanssa "lähdön aika". Jokainen lauloi yhden säkeistön, ja kertosäkeet yhdessä. Koulun jälkeen lähdimme kaupunkiin, ja kävimme hakemassa iso-tätini. Meillä on tapana mennä aina keväisin kaupunkiin hänen kanssaan, ja hän ostaa aina meille (mulle ja pikkuveljelle) synttärilahjat. Minulle hän osti ratsastuskengät, missä on turvakärki. Pikkuveljelle hän osti uudet kengät.

Tänään, perjantaina, meillä oli koulumme yleisurheilukisat. Osallistuin kuulantyöntöön, ja tulin toiseksi tai kolmanneksi. Se selviää maanantaina! Illan olen pikkuveljen kanssa kahdestaan, syömme sipsiä ja katsomme telkkua!

Huomenna varmaan siivoan huoneeni, ja luen ehkä maanantaiseen bilsan kokeeseen (jos jaksan).
Sunnuntaista en vielä tiedä.

Maanantaina menemme keilaamaan tätini perheen kanssa. Se on meidän joululahjamme heille, viemme heidät keilaamaan!

Tiistaina on vuorossa luokkaretki! Menemme päiväksi Helsinkiin, käymme urheilumuseossa, kiertoajelulla, syömässä ja lintsillä! Kameraa en Helsinkiin mukaan ota, mutta jospa puhelimella tulisi kuvia otettua!

Enää ei montaa päivää koulua ole, eikä ole kuin yksi koe!

Ajattelin tehdä ainakin postauksen, missä esittelen Siirin tavarat, ja myös sellasen, missä esittelen ratsastusvarusteeni!

Loppuun vielä yksi kuva, jonka äsken räpsäsin!


t.Ada

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun luit postauksen! Toivottavasti kommentoit mielipiteesi postauksesta!

YLEISTÄ
♥ Siiri, suomenpystykorva/lapinporokoira/labradorinnoutaja, s. 29.1.2012
♥Minä (Vilma Kotro), s. 6.6.2001
♥Kamerani, Canon EOS 600D

Huomioithan, että kommentti tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen!