tiistai 7. maaliskuuta 2017

Mitä meille kuuluu?

Moikka! Blogissa ei oo ollu mitenkään erityisen hiljaista viime aikoina vaan olen saanut tehtyä n. kerran viikkoon uuden postauksen tänne. Mutta vaikka postauksia onkin tullut, en miä siltikään ole teille oikeastaan meidän kuulumisiamme kertonut. Nyt oli siis varmastikin korkea aika tulla kertomaan mitä meille kuuluu!

Voidaan aloittaa sillä, että hyväähän meille kuuluu. Hiihtoloma me vietettiin aurinkoisissa merkeissä, ja nämä tämän postauksen kuvat ovatkin meidän kylän lauantaisesta ulkoulutapahtumasta, johon Siirikin pääsi meidän mukaamme ja tapasikin pari uutta koirakaveria! Ilma oli mitä ihanin, aurinko paistoi ja oli muutaman astetta pakkasta. Hiihtoloman aikana saatin myös aikaiseksi rakentaa Siirille uusi väliaikainen tarha, nyt kun kevät tulee ei Siiri meinaa enää pysyä pihalla irti on sitä pidettävä taas kiinni. Ja väliaikainen tarha vain siksi, että meidän piha ilmeisestikin käännetään kokonaan ympäri (?) kaivurilla, joten olisi ollut aivan turhaa tehdä Siirille tässä vaiheessa hyvin hieno tarha joka kuitenkin jouduttaisiin jossain vaiheessa purkamaan kaivurin alta.

Ja koska aurinko on ihanasti jo lämmittänyt tuolla ulkona, on Siirikin nukkunut jopa ihan lumihangessa! Keväisin Siirin lempparipuuhaa on siis nukkua auringossa, ensin meidän oven edessä terassilla ja tarpeeksi lämpimillä keleillä jopa siellä lumihangessa. Luulen, että tässähän nämä meidän tärkeimmät kulumiset sitten olikin. Eli ei mitään maata mullistavaa! Mitä teidän koirillenne kuuluu?






ps. Jos jotakuta kiinnostaa miun ensivuoden opiskelu suunnitelmat, olen kirjoittamassa siitä tällä viikolla postausta toiseen blogiini http://vilmakotro.blogspot.fi/ !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun luit postauksen! Toivottavasti kommentoit mielipiteesi postauksesta!

YLEISTÄ
♥ Siiri, suomenpystykorva/lapinporokoira/labradorinnoutaja, s. 29.1.2012
♥Minä (Vilma Kotro), s. 6.6.2001
♥Kamerani, Canon EOS 600D

Huomioithan, että kommentti tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen!