torstai 15. syyskuuta 2016

Alku syksyn kuulumiset

Moikka! Tän postauksen aiheena piti olla Siirin agility, mutta aihe hieman muuttuikin! Kasasin siis Siirille yksi päivä parit esteet tuohon pihanurmelle, ja hain vielä kamerankin että saisin kuvia tänne. Mutta mitä tekee Siiri. Menee pari kertaa putken läpi, jonka jälkeen juoksee ojan toiselle puolell vain istumaan ja katsomaan. No äitin kanssa saatiin se suotuteltua vielä pihan puolella, mutta kun yritin sitä hypyttää, juoksi se aina vain esteen ohi... Kerran se hyppäsi! Mutta siitäkään en kuvaa kerennyt saamaan:D Sitten se juoksikin jo luuta syömään... Joten se agilitykerta oli siinä.

Nyt on taas se aika vuodesta, kun Siiri saa olla pihalla vapaana. Mutta mitä tekee koira päivät pitkät, no nukkuu pihalla. Ei vaan, on se välillä käynyt meidän kanssamme metsässä kävelemässä, ja välillä itsenäisestekin lähimetsässä hieman haistelemassa. Elämä on kuitenkin siis helpottunut, kun ei aina tarvitse olla viemässä Siiriä narun päähän kun se haluaa ulos! Tarhaahan Siirillä ei siis ole vieläkään. Niin ja nyt kun Siiri on taas vapaana ja omenapuista on tippunut omenoita, löytyy omenoita pitkin pihoja, kun ne on Siirin mielestä kaikkein parhaimpia leluja!

Tuossahan ne Siirin kuulumiset olivatkin... Eli ei niitä siis paljon ollut. Yritän saada teille nyt syksyn tullen paljon enemmän ja parempaa materiaalia tänne blogiin, kun tämäkin postaus oli tälläinen hyvin sekava selitys postaus. Ensi viikolla on kylläkin tulossa mielenkiintoista postausta liittyen Vilkkaisiin sorkkiin, joten olkaahan kuulolla!





4 kommenttia:

Kiitos kun luit postauksen! Toivottavasti kommentoit mielipiteesi postauksesta!

YLEISTÄ
♥ Siiri, suomenpystykorva/lapinporokoira/labradorinnoutaja, s. 29.1.2012
♥Minä (Vilma Kotro), s. 6.6.2001
♥Kamerani, Canon EOS 600D

Huomioithan, että kommentti tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen!