sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vapun villi perjantai

Perjantaina lähdettiin kirkolle, Siiri tietysti mukana. Käytiin ensin äitin tätin luona, josta sitten minä ja Siiri lähdettiin pikkuveljeni kanssa koirapuistoon. Siellä ei pitkin oltu, mutta muutaman kuvan verran ainakin.

1.

2.

3.

4.

5.

6.
Käveltiin siinä sitten kolmistaan ympäri kirkonkylää, ihan vain katseltiin, ja limsallakin veljen kanssa käytiin tädin kahvilassa, tosin silleen vuoroperään, että toinen oli aina Siirin kanssa ulkopuolella oottamassa.

Kun kyllästyttiin kävelemiseen, suunnattiin mummolaan oottamaan äitiä, iskää ja mummia. Mummolassa ei kylläkään ollut ketään kotona, mutta meitä se ei haitannut, oltiinhan me ennenkin keskenään siellä oltu, ja avaimen paikkakin tiedettiin. Siirin kävin heittämässä Sirun kanssa tarhaan, jossa niillä olikin aika villi meininki! En ole koskaan nähnyt Sirun leikkivän sillä lailla! Pitihän se sitten kuviin ja yhteen videoonkin ikuistaa. Videon te näette blogin instagramista, joten menkään kahtomaan! Blogi löytyy instagramista nimellä @villimeininki.

7.

8.

9.

10.

11.

12.


13.♥

14.

15.

16.

18.

19.

20.

21.

22.
Mikä oli lempikuvasi? Entä miten teidän vappu sujui?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun luit postauksen! Toivottavasti kommentoit mielipiteesi postauksesta!

YLEISTÄ
♥ Siiri, suomenpystykorva/lapinporokoira/labradorinnoutaja, s. 29.1.2012
♥Minä (Vilma Kotro), s. 6.6.2001
♥Kamerani, Canon EOS 600D

Huomioithan, että kommentti tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen!