maanantai 3. helmikuuta 2014

Kirjeitä keittiöstä

Tässä seuraava kirja minkä esittelen teille.
 

Amy Bronwen Zemser: Kirjeitä keittiöstä

kirjoittanut Lina27.7.2011
Karisto, 2010
Alkuteos: Dear Julia (Greenwillow Books, 2008)
Kääntäjä: Leena Perttula
 
Kirjeitä keittiöstä on hauska ja hieman koominenkin nuortenkirja, joka kertoo 16-vuotiaasta Elaine Hamiltonista. Elaine on pienestä tytöstä pitäen haaveillut kokin ammatista. Hänen suurin idolinsa on huippukokki Julia Child, jolle Elaine on kirjoittanut koko elämänsä kirjeitä, joita ei kuitenkaan ole koskaan lähettänyt.
Elaine on ujo ja omalaatuinen. Hän kuitenkin saa ystäväkseen Lucida Sansin, joka on ottanut nimensä fontista. Lucida haaveilee kuuluisuudesta ja sekoittaa aika hyvin myös Elainen elämää. Elaine käy tunnollisesti koulua ja tekee joka päivä ateriat perheelleen, johon hänen lisäksi kuuluvat joogaa harrastava isä ja feministiäiti sekä lauma pikkuveljiä.
Etenkin ranskalainen ruoka ja keittiö ovat Elainen intohimo. Kirjassa mainitaankin ties kuinka monta hienoa ranskalaisen ruoan nimeä ja valmistustapoja sekä ohjeita. Hieman lukemista hankaloitti se, ettei aina tiennyt mistä ruoasta oli kyse. Elainen intohimon ja harrastuksen ainoa este on Elainen oma äiti, joka on menestynyt poliitikko. Kirjassa selvitellään siis myös äidin ja tyttären suhdetta.
Kaikkien hauskojen kommellusten jälkeen Elaine ja hyvin persoonnalinen Lucida päätyvät suureen kokkikilpailuun, jossa on mahdollisuus voittaa stipendi kuuluisaan kokkikouluun. Tätähän Elaine tottakai lähtee tavoittelemaan äitinsä pienistä vastusteluista huolimatta.
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun luit postauksen! Toivottavasti kommentoit mielipiteesi postauksesta!

YLEISTÄ
♥ Siiri, suomenpystykorva/lapinporokoira/labradorinnoutaja, s. 29.1.2012
♥Minä (Vilma Kotro), s. 6.6.2001
♥Kamerani, Canon EOS 600D

Huomioithan, että kommentti tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen!